Olipa kerran eräässä pohjoisessa tasavallassa suuri juhlapäivä

kuva(40)
Ilkka Mattila ja Saija Saarela (kuva: Mert Otsamo)

Tässä me nyt olemme, hiukan väsyneinä, mutta onnellisina ja ylen tyytyväisinä. Itsenäisyyspäivä on vaihtunut tavalliseksi maanantaiksi, jatkot on juhlittu ja oma koti, kullan kallis kutsuu jo. Mutta tätä ennen on tapahtunut paljon kaunista ja hyvää, pienellä jännityksellä höystettynä.


 

Itsenäisyyspäivän aamu alkoi pitkään ja hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisissa tunnelmissa. Päätin ottaa prinsessapäivästä kaiken ilon irti, ja venyin ja vanuin vaahtokylvyssä muun perheen puuhatessa aamupalaa leppoisan pyhäpäivän aamun tunnelman vallitessa. Kirjoittelin hieman tänne blogiin, katselin tavarat iltaa varten valmiiksi ja suoriuduin hiljalleen kampaajalle.

Lyhyiden hiusten suuri etu on, että kampauksen laittoon ei montaa hetkeä kulu. Jenny teki meikin, jolle oli mietittynä jopa esikuva: Audrey Hepburn. Olin otettu.

Kun prinsessa minussa oli loihdittu pukua ja lasikenkiä vaille valmiiksi, saapui ritari harmaalla peltihevosellaan ovelle minua noutamaan.

Otsamon ateljeella oli täysi tohina. Oli pop-up -studiota, pukujen noutajaa, kuvaajaa, sovittajaa. Ompelija, Mert ja muu hoviväki tekivät kaikki töitä hihat käärittyinä, mutta syytä toki olikin. Kello raksutti…

Puku oli vielä olkatoppausten kiinnitystä ja laahuksen nappia vailla, mutta päälläni, kun asetuin kuvaajan käskyvallan alle. En osaa olla erityisen luontevasti kameran edessä, mutta ainakin asentojen suhteen sain olla täysin huoleti: Kanerva Mantila ohjasi kädestä pitäen.

Määräävä sääntö monessakin asiassa, mutta ehdottomasti ainakin poseeraamisessa on, että mitä helpommalta se näyttää, sitä vaikeampaa sen on. Amatöörilla lihastärinä alkoi alle 15 sekunnissa oikean asennon löytämisestä, mutta ei se mitään. Kameran näytöltä näin vilahdukselta taideteoksen, jonka mallina olin itse äsken horjunut. En olisi milloinkaan, koskaan enkä ikinä uskonut, että minusta voi saada sellaisen kuvan aikaiseksi! Siihen vaadittiin oikea puku, korut, hiukset, meikki, kuvaaja, valot ja luultavasti myös taikuutta. Kuvaaminen otti aikansa, mutta se aika kannatti käyttää.

Ihan lopuksi meistä otettiin vielä uljaan kavaljeerini kanssa yhteiskuva. Hän edusti isoisänsä perintöfrakissa, jonka vaatturintyötä Mertin rakastettava ompelijaystävä Irja ylisti maasta taivaaseen. Frakki oli menneen maailman professorin lähes jokapaikanvaate, mutta nykypäivänä se on arvokas ylellisyyskappale – ei pelkästää laatunsa, vaan myös muistoarvonsa ansiosta. Pääsiköhän se nyt ensimmäistä kertaa Presidentinlinnaan? Tuskinpa sentään, päätellen kaikista kunniamerkeistä, joita se on kantanut.

Viimeisten ompeleiden jälkeen meillä alkoi olla hiukan kiire kotiin, jossa oli vielä päällysvaatteet,kutsu, henkilöllisyystodistukset ynnä muuta pientä juhlatarviketta. Minuutteja kutsuun merkittyyn aikaan oli jäljellä 53 kun pääsimme kotiin mellakka- ja ratsupoliisipartioiden ohi. Niiden ja mielenosoittajien näkeminen juuri silloin tuntui, sivumennen sanoen, hyvin ristiriitaiselta ja surulliseltakin.

Kotona juhlavaatteet huippuvauhdilla päälle, pari kulausta vettä koneistoon ja samoilla vauhdeilla takaisin ulos ja siellä odottavaan taksiin. Olisikohan silloin ollut kutsuaikaan noin 25 minuuttia. Eihän se riittänyt. Taksinkuljettaja ei oikein tiennyt mikä olisi viisain reitti, oli jonoja ja katusulkuja ja perillä odotetusti aikamoiset ruuhkat. Viimeinen kortteli olikin syytä tikittää jalkaisin pikkutihkussa ja aikamoisessa tuulessa.

Linnan ovella viimein uskalsin hengittää pari vetoa. Melko varmasti olimme lopulta kohteessa yli kolmen viikon matkan jälkeen.


 

 

Ihan ensimmäinen vaikutelma Linnasta oli luontevan ystävällisesti käyttäytyvä henkilökunta. Kaikki olivat niin pakottomasti ystävällisiä, että kirjavaan asiakaspalveluun sopeutunut kansalainen lähes liikuttui. Linnassa tuli oitis tervetullut olo.

Lämmintäkin oli, kuten olemme usein kuulleet itsenäisyyspäivän vastaanotolla olevan. Mutta se jonotus kättelyyn, se ei kestänyt ollenkaan niin kauan kuin olin etukäteen kuvitellut. Ei se ainakaan pitkältä ajalta tuntunut, sillä kanssajuhlijoiden eleganssi oli kuin paraskin 3D-lähetys. Milloin muulloin muka Suomessa pääsee näkemään niin paljon kaunista ja huoliteltua pukeutumista, kampauksia ja harkittuja koruja yhdellä silmäyksellä?

Kättelyvuoro oli se, mihin asti olin mielessäni aina pysäyttänyt filmin, kun olin ajatellut juhlia. Ja se vuoro, kuulkaas, tulee sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta juuri kun olet sopeutunut lämpimään, tasaisesti eteenpäin nytkähtelevään jonoon, jossa välillä vähän astutaan helmoille, vaivihkaa taputellaan otsaa taskuliinalla ja sivumennen varistetaan portaille jokunen kimaltava paljetti.

Keskityin niin kovin olemaan kompastumatta punaisella matolla, etten ole ihan varma muistinko edes sen ainokaisen vuorosanan, joka isäntäparille pitää säällisyyden nimissä lausua, “hyvää itsenäisyyspäivää”. Ellen muistanut, niin tässä se tulee ainakin nyt jälkikäteen: Hyvää itsenäisyyspäivää! Isäntä oli vakava, emäntä sydämellisen sädehtivä tervehtiessämme. Ja niin olimme saapuneet juhliin.

Mutta mistä se kompastumiskammo oikein tulee? Muutenhan käsipäivässä ei mitään suurta darmatiikkaa ole, vaikka käteltävänä on itse presidenttipari. Me täällä tasavallassa olemme aika järkevää väkeä, emmekä hassahda valtionpäämiehistä kuten kuningaskunnissa näyttää tapahtuvan. Tärkeä ja arvokas tilanne se silti luonnollisesti on, saada henkilökohtainen tervetulotoivotus niin korkealta taholta.

Katsoin yhden kerran jälkikäteen sisääntulomme liikkuvana kuvana, ja olisin voinut purra nilkkaani. Ryhti! Että enkö nyt juuri sen hetken olisi voinut pitää lihaskorsetin piukkana ja rentoutua vaikka pari minuuttia myöhemmin? Noh, mitä tehdä? Oppitunti sekin. Jossakin varmasti järjestetään ryhtikoulutusta myös aikuisille eikä vain mallitähteydestä haaveileville tyttösille. Armeijansa käynyt kavaljeerini suoriutui osuudestaan tyylikkäästi, ja sitten pääsimmekin yhdessä punaista mattoa ja sen vieressä tervehtivän henkilökunnan muodostamaa kujaa pitkin tutustumaan Presidentinlinnan sokkeloihin.

Ensimmäinen kohteemme oli Atrium, jonne minulle oli sovittu MTV:n haastattelu suoraan nettilähetykseen. Muutaman harharetken jälkeen osuimme oikeille portaille, jotka olivat paljon kapeammat kuin mitä olimme etsineet. Ylipäätään tilat olivat toinen toistaan kauniimpia, mutta niiden välillä siirtyminen tapahtui usein kapeiden väylien kautta. Kameli ja neulansilmä käväisivät välillä mielessä, mutta verkkainen eteneminen sopi hyvin. Nyt ei enää ollut kiire.

En yhtään tiedä miten haastattelu sujui (jos joku on sattunut kuulemaan, niin palautetta saa antaa), mutta tutusta ja mieleisestä asiasta puhuu ilokseen kun tilaisuus tarjoutuu. Haastattelun jälkeen olimme vapaita tutkimaan Linnan ihmeitä. Kaunista arkkitehtuuria enemmän olin tosin kiinnostunut ihmisistä ja heidän pukeutumisestaan. Siitä ehkä tarinoin toisen kerran enemmän.

Tunnelma linnassa? Tunnelmaa joutuu väistämättä kuvaamaan kliseisellä ilmauksella lämmin ja välitön. Sitähän se oli. Ken muuta väittää, on ollut toisissa bileissä. Yhteinen kutsu ja yhteinen juhlapäivä yhdistivät Linnan kuningattaret ja prinsessat, herrat ja narrit kepeää small talkia harrastavaksi (juhla-)kansaksi.

Juomista ja ruuista luultavasti kotisohvilla tiedetään enemmän kuin mitä minä osaan kertoa. Päivän kiireissä ja jännityksessa syömiset jäivät nimittäin niin vähiin, että juhliin päästyä vatsalaukku oli noin rusinan kokoinen. Kumma kyllä sinne mahtui silti melko monta lasia mainiota mustikkalimonadia, joka ei ollut liian makeaa, ei liian hapokasta. Siitä saattaa tulla meille joulunajan uusi juhlajuoma.

Olin niin surkea peluri, että en maistanut edes Linnan kuuluisaa boolia. Vahvaksi ja greippiseksi sitä väitettiin, mikä tieto oli ihan riittävästi informaatiota minulle.

Juustot, kalakakku ja kylmät pikkupurtavat voin sentään kokemusperäisesti todistaa mainioiksi. Muukin tarjottava näytti herkulliselta. Etenkin sen vuosittain vaihtuvan täytekakun kohdalla kaipasin kipeästi doggy bagia. Ellen Svinhufvud oli tietenkin klassikkokakkuna toinen tarjokas.

kuva(38)
Kalevalaisten Naisten Liiton toiminnanjohtaja Sirpa Huttunen katselee kanssani kaihoisasti parketille

Tanssia tyydyimme seuraamaan turvallisen välimatkan päästä. Puolisolleni on siunaantunut sama vaiva kuin itselleni, eli kaksi vasenta jalkaa. Sellaista sattuu, mutta ristinsä kullakin. Sitä paitsi kaunis, suurenmoinen, ylellinen pukuni ei olisi laahuksineen ollut tanssiparketilla toisten parien jaloissa parhaimmillaan.

Pakko kai nyt silti tunnustaa, että runsaan silkisamettilaahuksen olisi kyllä saanut nostettua napilla ylös, joten puvun syyttäminen oli vähän epäreilua. Alkoi ihan kaduttaa.

Kuten edellisestä kävi varmasti kyllin hyvin ilmi, olen äärettömän tyytyväinen iltapukuuni. Se on suunnittelijansa näköinen ja se on minun näköiseni. Se tekee oikeutta koruilleni ja korut puvulle. Kumpikaan meistä, ei Mert Otsamo enkä minä, joutunut tekemään yhden yhtäkään kompromissia. Kaikki asupalapelin osaset loksahtelivat kohdilleen kuin kalliin kellon koneistossa. Vähän kiire tuli, mutta eikös niin kuulu tullakin? Pieni adrenaliinitilkka veressä pitää vireänä.

Sain asustani runsaasti kiitosta, mikä hivelee ketä tahansa. Positiivinen huomio on myös kiitos suunnittelijalle hyvin tehdystä työstä ja ammattitaidosta. Sattumaltahan ei synny mikään.

Juhla kaikkineen oli minulle ja puolisolleni hieno ja ainutlaatuinen yhteinen kokemus. Arvostamme saamaani kutsua suuresti. Sekin on kiitos tehdystä työstä. Samalla se kannustaa eteenpäin. Näin uskon monen muunkin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle työnsä ansiosta kutsun saaneen kokevan.

Kiitos tästä.


kuva(37)

Tuhkimokengät ovat visusti tallessa. Eihän sitä koskaan tiedä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s