Näyttely: loistavaa!

Nyt on vielä hetken aikaa mahdollista käydä Kansallismuseon Brilliant! -näyttelyssä.

Kansallismuseon toisessa kerroksessa on esillä 27:n eri suunnittelijan näyttävä kattaus korkeatasoisia koruja ja muita kultasepänalan töitä. Näyttelyesineiden suunnittelijat ovat Suomen Kultaseppien Liiton vuodesta 1987 alkaen vuosittain valitsemia Vuoden Kultaseppiä, jotka ovat kukin omalla tavallaan ansioituneita alansa ammattilaisia:

Matti Hyvärinen, Karl Laine, Berndt Lindholm, Raimo Nieminen, Markku Mäki, Markku Laulaja, Morris Lindblom, Jukka Ailio, Juha Janger, Alpo Tammi, Pekka Kiviluoto, Toivo Valkama, Kirsti Doukas, Arvi Kämäri, Pekka Piekäinen, Juha Koskela, Jouni Salo, Kristian Saarikorpi, Esko Lindroos, Tiina Arkko, Rauno Tynkkynen, Tony Granholm, Ari-Pekka Rantanen, Pekka Kulmala, Carina Blomqvist, Essi Pullinen, Heikki Hartikainen.

Lisäksi näyttelyn aikana Vuoden Kultasepäksi 2016 valittiin Petri Pulliainen, joka on tunnettu erityisesti teräksen ja timanttien yhdistämisestä kompromissittoman tarkoissa koruissaan.

Osa Brilliant!-näyttelyn nimistä on suurelle yleisölle tuttuja, osa vähemmän tunnettuja, mutta jokaiselta sepältä näyttelyssä olevat työt ovat näkemisen arvoisia. On mielenkiintoista ja poikkeuksellista saada yhdellä kertaa näin hyvä läpileikkaus kultasepänalan palkituista nykytaitajista Suomessa.  Näyttelyn korut eivät edusta heidän eivätkä alan koko osaamista, mutta antavat erinomaisen kuvan siitä, mitä kaikkea meillä osataan.

Korujen inspiroimat suurikokoiset valokuvavedokset näyttelytilan seinillä ovat valokuvataiteilija Susanna Majurin käsialaa.

Brilliantin yhteydessä on esillä myös Atelje Alexander Tillanderin Kansallismuseolle lahjoittama uniikkikoru Yönkuningatar, jonka on suunnitellut ja valmistanut kultaseppämestari Jouni Salo.

FullSizeRender(1)

Brilliant! on Suomen Kultaseppien Liiton 110-vuotisjuhlanäyttely, joka päättyy 1.2.2016

PS. Jatkona tälle näyttelylle suosittelen koruista ja taiteesta kiinnostuneille visiittiä Tukholman Nationalmuseum Design:iin Siellä on toukokuun puoliväliin asti avoinna taidekoruihin keskittyvä Open space – Mind Maps. Positions in Contemporary Jewellery -näyttely. Perinteisiä jalometallikoruja siellä tuskin tapaa, sen sijaan kylläkin 160 modernia taideteosta korun muodossa. Suomesta näyttelyyn osallistuu korutaiteilija Tarja Tuupanen.

Advertisements