Love token – muiston merkki

File 2.11.2017 9.24.42

Silmiini ja saman tien käsiini osui kotikorttelin kirpputorilla peltinen ihovoiderasia, jonka päällä luki “Venäläinen koru”. Odotin sisällön olevan muovisin jäljitelmäkivin koristellun kullankimalteisen rintarossin, mutta olin ilahduttavan väärässä.

Kiikutin pikkuisen aarrelippaani oitis kassalle ja suorinta tietä kotiin, jossa sain rauhassa syventyä kuuntelemaan historian havinaa. Romanovien kalleuksista tai Fabergèn seppien mestarintöistä oltiin kaukana, mutta Venäjää oli mukana sentään viiden kopeekan kolikoiden muodossa. Rasian sisältö on todennäköisimmin silti supisuomalaista tuotantoa.

Hellästi pehmeällä paperipalalla vuoratun voidarasian löytöni koostuu rintakorusta, rannekorusta ja kahdeksasta pienestä riipuksesta. Yhtä riipusta lukuun ottamatta kaikki korut ovat hopeakolikoista tehtyjä. Suurin osa rahoista on kopeekoita, joukossa muutama ruotsalainen hopeaäyri ja kaukaisimpana vielä yksi espanjalainen peseta Alfonso XII:n poskipartaisella kuvalla.

Riipuskolikot on aikanaan hiottu toiselta puoleltaan sileiksi ja niihin on jokaiseen kaiverrettu nimi tai nimikirjaimet erilaisten koristekuvioiden kera. Tällaisia koruja kutsutaan englanninkielisessä maailmassa nimellä love tokens. Suomeksi nimitys voisi kääntyä muotoon muistoksi- tai ystävyyskorut. Nämä eivät olleet omana aikanaan kovin kalliita esineitä, vaan niitä saattoi kaiverruttaa vaikkapa markkinoilla ja antaa sitten omalla nimellä varustettuna jollekin läheiselle ystävyyttä juhlistavana pikkulahjana tai muistona merkityksellisestä tapahtumasta.

File 2.11.2017 9.26.46

Ystävyyskorut olivat muodissa 1800-luvulla, mutta vuosisadan loppuun mennessä niiden suosio alkoi hiipua. Muistoriipusten sijaan tulivat uutuutena valokuvat ja niiden myötä medaljongit, joiden sisälle kuvan saattoi tallettaa. Ajatus pysyi silti yhä samana: tämä koru on muisto, tällä korulla kannan muistoa mukanani.

Ulkoiluvoidepurkiksi naamioituneen aikakapselin sisältö on nimistä päätellen jonkin edesmenneen suomenruotsalaisen isoisoäidin nuoruuden ajoilta. Alfhid, Sigrid, Hugo ja Georg sekä salaperäinen T. S. ovat kaikki jo muuttuneet kaukaisiksi muistoiksi, jos sitäkään, samoin kuin hän, joka kaiverrutti antamansa rannekorun lukkoon “Af Didi”. Keneltä Didiltä ja millä aikeilla?

File 2.11.2017 9.25.41

Heidän kaikkien tulevaisuudessa oli tapahtuva suuria mullistuksia, sen kertoo vuosiluku 1892. Suomi oli vielä Venäjän keisarikunnan osa autonomisena suuriruhtinaskuntana. Sortovuodet alkaisivat aivan pian, edessä olisivat helmikuun vallankumous Pietarissa, keisarikunnan hajoaminen ja Suomen valtiollinen itsenäistyminen murroksineen.

Oma rahayksikkö, markka, oli ollut käytössä jo kolmisenkymmentä vuotta, mutta rupla oli kulkenut sen rinnalla vaihtelevasti enemmän ja vähemmän validina maksuvälineenä. Enimmäkseen se kuitenkin jouti alkuperäistä tarkoitustaan parempaan käyttöön. Rintakoruun valittujen kolmen kopeekan lyöntivuosiin on piilotettu viesti, jota ei kukaan enää osaa varmasti tulkita: 1876, 1879, 1882. Kolme sisarusta? Ehkä. Lasten syntymävuodet? Mahdollisesti.

File 1.11.2017 22.07.49

Korujen käyttäminen on ollut ja tulee aina olemaan paljon enemmän kuin pelkkää estetiikkaa, kaunistautumista. Meillä on Nomination ja Pandora, rippiristit ja vihkisormukset, amulettirannekorut. Kaikki ne ovat saman perheen jäseniä. “Muistona siitä päivästä, ihmisestä, harrastuksesta, lupauksesta…” Koru, kuvalla tai ilman, on vähintäänkin pieni tarina, mutta toisinaan myös osa isompaa historiallista kehystä ympärillämme.

 

Advertisements