Mitä ilman iltapuku ei voi valmistua?

kuva-1

 

Vaikka Otsamon ateljeessa oltaisiin miten pitkällä, ilman erästä pientä, heistä riippumatonta asiaa iltapuku ei voi valmistua. Paino sanalla “pientä”.


 

Ilman oikean korkuisia juhlakenkiä puku ei tule valmiiksi, koska a) helman pituus ja b) kantajan ryhti. Jalkani suomalaisittain keskimääräistä pienempi koko taas aiheutti sen, että Helsingistä en onnistunut löytämään oikeanlaisia juhlakenkiä, vaikka kiveäkään ei jätetty siinä puuhassa kääntämättä.

Jottei totuutta tulisi vääristeltyä, niin pienuuden lisäksi on syytä painottaa myös oikeanlaisuutta. Muutamat sopivan kokoiset avokkaat sentään oli tarjolla. Ne eivät valitettavasti kuitenkaan yltäneet iltapuvun asettamalle vaatimustasolle.

Pakkotilanne ajaa ihmisen epätoivoisiin tekoihin. Tällä kypsällä iällä taivuin tekemään elämäni ensimmäisen tilauksen ulkomaisen nettikaupan kautta, niin vannoutunut henkilökohtaisen asiakaspalvelun kannattaja kuin olenkin. Ja vielä kengät!

Olisin kovin mielelläni suosinut suomalaista edes vähittäismyyjänä, mutta aina eivät toiveet toteudu. Sellaista vakaumusta ei voi keneltäkään kuluttajalta vaatia, että hän ostaisi epämieluisan tuotteen vain kotimaisuuden vuoksi. Ja tällä kertaa sellaistakaan vaihtoehtoa ei siis olisi ollut tarjolla.

Niin tässä sitten kävi, että alle viikon mittaisen tuskaisen odottelun palkitsi paketista paljastunut kenkäpari, joka sujahti jalkaan kuin lasikenkä Tuhkimolle. Näinhän ei tosielämässä tapahdu koskaan, mutta nyt tapahtui. Minulla on juhlakengät, jotka eivät putoa jalasta ja jotka näyttävät siltä miltä pitääkin. Kiitos, Italia, kengistäsi.

Puvun viimeistä edeltävä sovituskerta on takana oikeilla koroilla seisten. Vähän säätöä vielä sieltä ja täältä, milli pois, helma oikean mittaiseksi… Täydellisesti kantajalleen istuva vaate ei olekaan sellainen, joka nuolee jokaista mutkaa, vaan sellainen, joka korostaa ja piilottaa, lisää tai vähentää vartalon muotoja tarpeen mukaan, näyttäen silti sopivan kuin hansikas. Muun muassa sen olen oppinut tämän kolmen viikon mittaisen pukumatkan aikana.

Kohta tämä seikkailu on ohi, mutta kylläpä se onkin ollut ihana.

 

Tarpeeksi pienet kengät

kuva(16)

 

Tapaus Juhlakengät jatkuu.


 

Haudattuani haaveet suomalaisista kengistä keskityin etsimään puhtaasti vain pukuun parhaiten sopivia kipikapikorkkareita.


 

Muutaman ensimmäisen liikkeen jälkeen totuus viimein löysi tiensä otsaluun taakse: saan olla onnellinen, jos löydän edes siedettävät kengät omassa koossani. Juuri oikeanlaisten löytäminen Helsingistä on paitsi vaikeaa myös mahdotonta.

Useimmissa liikkeissä koon 35 – 35,5 jalka käännytettiin jo tuulikaapista pois. Opin nopeasti vastaamaan myyjän avuliaaseen lähestymiseen tehokkaan aikaa säästävästi:”Mitä teillä on alle koon 36?” Usein ei ollut edes sitä kolmekutosta, koska “niitä tulee vain yksi pari, joka ostetaan saman tien.”

Olen sivuuttanut kokohaasteeni hankkimalla kenkiä tasaiseen tahtiin aina kun sopivaa on kohdalle osunut. Jalkinekokoelma onkin sitten enemmän sattumanvarainen kuin käytännöllinen, mutta pääasiassa olen pärjäillyt – toki monipuolisesti pohjallisia ja täytepaloja hyödyntäen. Näin olen onnistunut kieltämään sen ilmiselvän faktan, että olen kenkärajoitteinen.

Kaupungista löytyy pienten jalkojen erikoisliike, mutta ymmärrettävästi sen valikoimat eivät ole valtaisan laajat juhlakengissä. Sitä paitsi siinä ympäristössä jalkani onkin äkkiä isohko. Painopiste on pikkuruisissa.

Ainakin nyt olen saanut hyvän kokonaiskuvan Helsingin kenkäkaupoista.

On niitä, joissa myyjällä on kiire iPhonensa tai kollegoidensa kanssa. On niitä, joissa asiakas voi jäädä kenkä kädessä yksin seisomaan sillä sekunnilla, kun asiakaspalvelijan työaika loppuu. Ja on sellaisia, joissa palvelualttius loppuu veitsellä leikaten, kun käy selväksi, että kauppoja ei tällä kertaa synny . (Hei, on minulla jalat vielä ensi viikollakin!)

Enimmäkseen on kuitenkin niitä hyvän mielen liikkeitä, joissa vilpittömästi halutaan ja yritetään auttaa, neuvotaan toiseen liikkeeseen, kerrotaan mistä ehkä voisi löytyä tarpeeksi pienet kengät, mietitään pohjallisvaihtoehtoja ja pohditaan merkkejä, joita valmistetaan myös keskimääräistä pienempinä. Lopuksi olemme yhdessä pahoillamme ääripääkokojen vähyydestä. Välillä tuli vastaan niin mukavia kenkäkauppiaita, että teki mieli ostaa lähes mitkä tahansa kengät – vain kiitokseksi loistopalvelusta.

Seuraavan kerran sitten. On minulla jalat jatkossakin.

Suomalaiset kengät

 

kuva(17)

Puku on se iso juttu. Kunhan iltapuku on miettittynä ja valmistumassa, on kaikki muu juhlaan valmistautumisessa lastenleikkiä. Right?

Not.

Kun pikkutarkkoja ihmisiä työskentelee saman asun ympärillä useampiakin kappaleita, on täysin odotettavissa, että kaappi on täynnä kenkiä, mutta ei mitään jalkaanlaitettavaa. Kenkien sovitteleminen on kuitenkin helppoa ja mukavaa, kaupunki täynnä kauppoja, joten en uskonut siitä tulevan ongelmaa.

Kenkäkaupoille kipaistessani johtotähtenä oli yhä sama jalo ajatus suomalaisen työn suosimisesta kuin puvunkin kanssa. Hyvä tahto ja toiveet kuitenkin karisivat sillä pettymyksin kivetyllä tiellä jo ensi metreillä. Suomessa ei enää valmisteta naisten avokkaita.

Olen kotoisin paikkakunnalta, joka oli aikoinaan tunnettu kenkätehtaistaan. Kaupungin miehet kävivät tehtaissa töissä, naiset punoivat iltapuhteena kotona tv:n edessä mokkasiinien rypytyksiä sormet naukuen. No, eivät puno enää. Ei ole tehtaita, joille punoa.

Jos on tahtoa, löytyy keinotkin, on useimmiten paikkansapitävä viisaus. Tällä kertaa se toteutui ihan melkein. Jopa tällä äärettömän tiukalla aikataululla olisi katajanokkalaisen Haraldin Kengän suutari Nora naputellut minulle omin käsin juhlakengät haluamastani materiaalista, koska “jos joku noin kovasti haluaa suomalaiset jalkineet…” Avokas on kaiken lisäksi kaikkein haastavin jalkine valmistaa, joten arvostan toden teolla tällaista ammattimaista otetta kääriä hihat haastavammassakin paikassa.

Valitettavasti aikataulu kostautui sittenkin, sillä oikeanlaista lestiä sopivassa koossa ei löytynyt suutarinverstaan varastoista. Se on tekemätön paikka, jos aikaa on jäljellä pari viikkoa.

Haraldilla oli kaikesta huolimatta mukava asioida, eikä kenkien teettäminen jatkossa ole mikään mahdottomuus. Olen omistanut pian 20 vuotta kotimaiset käsintehdyt maiharit, jotka ovat edelleen hyvässä vedossa ja täysin pätevät. Voin vain kuvitella miten hyvältä omilla mitoilla tehdyt kengät tuntuisivat. Tuollaisilla käyttövuosilla teettämisestä voi puhua melkein jo investointina. Sitä paitsi on upeaa, että tällaistakin ammattilaisuutta on vielä olemassa.

Vaan mistä juhlijalle kengät tähän hätään?