Kääty

kuva(28)

Tässä se on. Koru.


Ilokseni voi kertoa, että korusta tuli sitä mitä haaveilinkin. Työhön ryhtyessäni minulla oli lopullisesta käädystä mielikuva, mutta ei tarkkaa tietoa millä muodolla sen toisin ilmi.

 

kuva(20)

 

Lähdin suunnittelussa liikkeelle jo aiemmin summittaisesti hahmottelemastani kolmiulotteisemmasta käädystä. Sitäkin olisi voinut kehittää pidemmälle, mutta valitsin kuitenkin toisen lähestymisen.

 

kuva(30)

Korun voi luonnostella paperille tai rakentaa tietokoneen näytölle, mutta oikean koon se saa vain kokeilemalla luonnossa. Paperimalli auttaa, vaikka sekin kaipaa seurakseen annoksen hyvää mielikuvitusta.

Tämä vaihe oli harvinaisen tuskaton. Kappaleiden koot tulivat kertakokeilulla valmiiksi.

 

kuva(32)

Oikeiden osien kanssa alkoi lopullisia päätöksiä vaativa sunnittelu.

Vähän alkeelliseltahan tämä saattaa näyttää, mutta jotenkin hahmomalli oli rakennettava sovitettavaan kuntoon, jotta uskalsin aloittaa varsinaisen valmistuksen. Taas piti kuvitella ainakin kolme neljäsosaa.

Käädyn tekeminen itselle on hitusen verran kinkkisempää kuin metalliselle kaulan prototyypille, jollaisia sepät yleensä käyttävät apuna jäykkien kaulakorujen valmistuksessa. Mutta kun kerrankin tein itselleni, halusin korun olevan tarkalleen sopiva, enkä siksi käyttänyt rautakaulaa vaan omaani mallina. Liikkuvia liitoksia lisäämällä kaulakäädystä olisi tullut helpommin istuva, mutta myös aavistuksen toisen henkinen.

 

kuva(23)

Kun olin tehnyt päätökseni kappaleiden järjestyksestä ja asemoinnista, uskalsin juottaa keskelle tulevat osat yhteen. Tässä vaiheessa niiden taustat ja sivut oli jo hiottu, koska hionta oli helpointa tehdä suorille ja irrallisille paloille. Olin myös päättänyt mihin kohtiin käädyssä tulisi liitokset ja miten osat kiinnittyisivät toisiinsa. Kun mittakaava on pieni, korukokoinen, on olemattomiltakin tuntuvilla yksityiskohdilla suuri vaikutus lopputulokseen.

 

kuva(25)

Kenenkään dekoltee ei ole suora lätty, joten sellaiseksi ei voinut jäädä korukaan. Taivutus, sovitus, taivutus, sovitus… Haastetta toi se, että en voinut olla täsmälleen varma siitä, miten koru tulisi istumaan puvun kanssa tai mikä pituus olisi optimaalisin.

 

kuva(33)

Hahmo on jo olemassa, mutta valmiiksi koruksi vielä matkaa.

Lenkkien paikat ja kaarevuuden tarkentaminen olivat istuvuuden kannalta tärkeitä yksityiskohtia, mutta niin oli pintojen viimeistelykin. Hioin päällipinnat käsin muutamaa eri karkeutta olevilla hiomapapereilla, joista hienoimman jälkeen pinnoista näki jo kuvansa. Pohjatöissä ei kannata oikoa, ellei halua katua loppukiillotuksen jälkeen. Se on nimittäin totuuden hetki, joka paljastaa kaiken.

 

kuva(26)

Tämä kakku on leivottu kiillotuslaikoista ja hiomavahasta.

kuva(27)

Tältä näyttää lopulta valmis, käsin hiottu pinta vastapestynä. Vanhat peilit tehtiin hopeasta, muistan aina tässä vaiheessa.

Kiillotuksen, pesun ja kuivauksen jälkeen koru on viimeistä silausta vaille valmis. Lopulliseksi pinnaksi valitsin värin vuoksi kultauksen. Tietysti hienointa olisi ollut tehdä kääty kokonaan kullasta, mutta jospa tätä yksilöä kohdellaan armollisesti prototyyppinä, jolle pienoinen huijauskin on salllittua.


Korun valmistus on kiehtovaa, mutta varsinainen koukku on nähdä oman suunnitelmansa, haaveensa oikeastaan, muttuvan todeksi. Etenkin tämä koru oli haaveen toteuttamista, sillä jo Välke-korua suunnitellessani jäi nälkä muokata teemaa eteenpäin. Parhaimmillaan käykin juuri niin, että yksi työ johdattaa seuraavaan. Koska kultaseppä kuitenkin tekee aniharvoin koruja vain itselleen,  olisi ilman tätä erityistä tilaisuutta tämä koru jäänyt luultavasti ikuisesti unelmiin. Toisaalta jos en olisi koskaan haaveillut siitä, en olisi tehnyt sitä nytkään.

“If you can imagine it, you can achieve it.”

(William Arthur Ward)

Advertisements

Linnan kundit

_MG_5518 (1)

 

Siinä kun nainen (minä) mellastaa juhlien tiimoilta mekkojen, kenkien, laukkujen, meikkien, hiusten ja kynsien kanssa kauneusmarkkinoilla kuin viimeistä päivää, voi mies (mieheni), kävellä kaapille, todeta frakin odottavan paikallaan ja keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten ojentautua sohvalle kuuntelemaan musiikkia (Trio Töykeät).

Juhlaetiketti sallii miehille aika vähän liikkumavaraa vaatteiden suhteen, vaikka toki itsenäisyyspäivän juhlissa on välillä nähty myös frakki-tumma puku-kansallispuku -linjasta erottuvaa pukeutumista. Mutta mikä on Duudsoneille ja Tampere-talolle passelia, ei välttämättä toimi Presidentininnassa ja normatiivisempaa elämää viettävän mieshenkilön yllä.

Itsenäisyyspäivä olkoon näin ollen tälle frakkimiehelle päivä, jona ilmaisunvapautta tuodaan esille vain kuiskaten, ei huutaen. Jotain pientä omaa pitää siis kuitenkin saada mahtumaan mukaan, vaikka sitä eivät muut edes huomaisi.

Hän toivoi, että saisi asuunsa jollakin tapaa mukaan suunnittelemani Jussi-korun, alun alkaen suomalaisuuden symboliksi Sisun nimellä tehdyn.

Puukkoaihe toimii hyvin kansamme vertauskuvana, sillä meillä se ei ole ensimmäiseksi väkivallan väline, vaan jokaisen kädessä kuluva yleistyökalu, jolla on paikkansa jo kansallispuvuissammekin. Puukollahan sinnikäs rakentaa vaikka talon. Parhaimmillaan puukko myös on taideteos, sepän ammattitaidon osoitus. Meillä puukon voi antaa lahjaksikin, toisin kuin monessa muussa maassa. Tulkitsen sen johtuvan luottamuksesta: kukapa viholliselleen puukon lahjoittaisi?

Niinpä mieheni tulee tekemään pikkuruisen etikettirikkeen käyttämällä frakkipaidassaan kultaisten kalvosinnappien sijasta hopeisia – ja tietenkin puolisonsa suunnittelemia puukkoaiheisia sellaisia. Ovela kettu: Duudsonit joutuivat juhlimaan ilman helavöihinsä kuuluvia puukkoja, mutta tämä mies aikoo pitää asunsa kokonaisena, teräaseineen kaikkineen.