Välke

 

kuva(15)

 

Kalevalaisten Naisten Liitto toivoi 80-vuotisjuhlavuodekseen korua, joka olisi tyystin muuta kuin on totuttu odottamaan. Siinä haluttiin olevan ikuisuutta ilmentävä numero kahdeksan ja sen piti olla toteutukseltaan sellainen, että mahdollisimman moni pystyy sen hankkimaan. Muuten sain hyvin vapaat kädet.

Suunnitelmista valikoitui juhlavuoden koruksi Välke-niminen aihio erilaisuutensa ansiosta, mutta myös kertomuksella sen takana lieni osuutensa.


Suunnittelun alku oli tarinassa, tarina taas löytyi aikojen alusta eli kalevalaisesta esiäidistä, veden emosta.


 

Veden emo oli muusani kahdesta syystä: ensinnäkin siksi, että Kalevalaisten Naisten liitto on syntynyt halusta kunnioittaa suomalaista naista patsaalla. Patsastoimikunnan ajatus kantoi pidemmälle kuin sen puuhanaiset 80 vuotta sitten aavistivatkaan. Syntyi kulttuurijärjestö, yritys ja lopulta patsaskin. Halusin korun liittyvän jollakin tavalla yhdistyksen luomistarinaan, ja mikäpä sen paremmin tekisi kuin kansalliseepoksemme komea tarina ensimmäisestä naisesta ja alkuäidistä, joka loi pimeästä merestä vesistömme:

“…Kussa kättä käännähytti, siihen niemet siivoeli;
kussa pohjasi jalalla, kalahauat kaivaeli;
kussa ilman kuplistihe, siihen syöverit syventi.

Kylin maahan kääntelihe: siihen sai sileät rannat;
jaloin maahan kääntelihe: siihen loi lohiapajat;
pä’in päätyi maata vasten: siihen laitteli lahelmat…”

Toinen syy, miksi juuri tämä runo kiinnosti, on se, että Suomen vesistöt ovat kauneinta mitä tiedän. Niiden rannoilta Välke lainasi muotonsa: syntymäpäiväsankarittaren vuosien numerot, kahdeksikko ja nolla, on piilotettu aaltojen ja virtojen pyöristämien pikkukivien hahmoon; sellaisten, joita kai jokainen on joskus lapsena – aika moni vielä aikuisenakin – katsellut matalassa vedessä. Järven tai meren aallot, joen tai kenties jo jääkauden sulamisvesien virtaukset ovat hioneet ne sileiksi ja kauniiksi.

Juhla-Välke on vielä työpöydällä. Tarina jatkuu…

 


			

Asun alku

Ensijärkytyksestä ensi-ilon kautta ensitoimiin kävi ylpeä tuleva Linnan juhlien vieras kavaljeereineen.

Sain kutsun korusuunnittelijan ominaisuudessa ja  Rouva Jenni Haukion Kalevalaisten Naisten Liiton kanssa tekemän 80-vuotisjuhlayhteistyön tiimoilta, joten suunnittelemani juhlavuoden Välke-korun pitää päästä ilman muuta kanssani juhliin. Se on kuitenkin tyyliltään arkikoru, tai sellaiseksi sen ainakin itse miellän, joten tiedossa oli siihen pohjautuvan varsinaisen suuren juhlan korun tai korusarjan suunnittelu.


Samaan aikaan korujen kanssa oli syytä ryhtyä suunnittelemaan juhlapukua, jotta kokonaisuudesta tulee juuri niin yhteensopiva kuin haluan. Kultaseppä on kultaseppä – yksityiskohdissa tarkka rasittavuuteen asti.


Prosessi eteni siten, että ensin hahmottelin pari erilaista koruvariaatiota, joihin sopivaa pukutyyliä aloin etsiä selaamalla Googlen kuvahakuja lukemattomilla evening dress -alkuisilla hauilla. Kavaljeeri kääri myös hihansa ja ryhtyi epäröimättä urakkaan. Loppujen lopuksi kahdelta ihmiseltä ei vienyt montaakaan tuntia päätyä yhteen suosikkimalliin, jonka tyyli miellytti molempia ja istui koruun.

Seuraava haaste ratkottavaksi oli löytää suunittelija, jonka mallit kohtaisivat haavekuvan, mutta joka loisi idean pohjalta oman, kantajalleen sopivan iltapukunsa. Tässä saimme kullanarvoista apua Glorian päätoimittajalta Saila-Mari Kohtalta, jonka mieheni tuntee työnsä kautta. Kun hän sai kuvakaappauksen suosikistamme, hän tiesi nanosekunnissa juuri oikean henkilön:”Mert Otsamo on teidän suunnittelijanne”

Totta. Ihan itsestäänselväähän se on, kun sen joku ensin sanoo. Kiitos, Saila-Mari Kohtala!

Seuraava jännityksen aihe oli suunnittelijan työtilanne. Suomessa on muutama haluttu suunnittelija ja yksi varsinainen pukusesonki. Aamun valjetessa alkoi Suuri Mert Otsamon metsästys.